RUKOUS YLEENSÄ
Iso Raamatun Tietosanakirja kertoo rukouksesta: "Rukous on sana joka vie ajatukset välittömästi uskonnon maailmaan. Ihmisellä on syvä, luontainen tarve huutaa avukseen itseään suurempia, ylempiä mahteja ja voimia tai loitsia niitä esille saadakseen suojaa tai apua uhkaavia vaaroja vastaan tai menestystä elämäänsä. Useimmissa uskonnoissa esiintyy rukousta jossain muodossa. Alkukantaisissa uskonnoissa ei aina ole selvää rajaa rukouksen ja loitsun välillä.
Varsinainen rukous edellyttää uskoa persoonalliseen Jumalaan, joka kuulee ihmistä ja puhuu hänelle. Rukous ilmentää Jumalan ja ihmisten välistä yhteyttä. Rukous tekee tämän yhteyden tietoiseksi ja antaa sille sisältöä. Rukouksessa ihmisen tarpeet ja asenteet muotoutuvat sanoiksi, joiden välityksellä hänen jumalayhteydestään tulee syvästi persoonallinen minä-sinä -suhde".
RUKOUS OMASTA PUOLESTA
Rukous omasta puolesta voi sisältää hyvin erilaisia asioita, pyyntöjä ja anomisia, mutta mitä Apostolien teot opettaa rukouksesta omasta puolesta?
Apostolien teot alkaa eräänlaisella omistuskirjoituksella. Johdannossa Luukas kertoo välähdyksenomaisesti Jeesuksen maanpäällisistä viimeisistä päivistä, jolloin Hän oli opetuslastensa kanssa. Painotus on Isän antaman lupauksen täyttymisessä, lupauksessa Pyhästä Hengestä sekä Jeesuksen taivaaseen astumisessa. Apostolit ystävineen olivat palanneet takaisin Öljymäeltä Jerusalemiin yläsaliin, josta oli ilmeisesti tullut opetuslasten vakituinen kokoontumispaikka. "He kaikki pysyivät kestävinä yksimielisesti rukouksessa naisten ja Marian, Jeesuksen äidin, ja Jeesuksen veljien kanssa" (Apt.1:14). Tässä kotikokouksessa oli varmaankin hyvin hämillinen, epätietoinen ja odottava tunnelma. Viime aikojen tapahtumat eivät kuitenkaan olleet sekoittaneet heidän rukousrutiiniaan, eikä yksimielisyyttään. He odottivat rukoillen. Pietarin nostaessa esille uuden apostolin valinnan edesmenneen Juudaksen tilalle "he asettivat ehdolle kaksi, Joosefin, jota kutsuttiin Barsabbakseksi, lisänimeltään Justus, ja Mattiaksen. Ja he rukoilivat sanoen: "Herra, sinä joka tunnet kaikkien sydämet, osoita, kumman näistä kahdesta olet valinnut" (1:23,24).
Opetuslapset, joita oli koolla satakaksikymmentä, olivat siis tulleet yhteisen asian eteen, joka vaati ratkaisua. He rukoilivat Jumalalta johdatusta valintaan. Jumalan valinta ratkaistiin hyvin mielenkiintoisella ja ainutlaatuisella tavalla: he heittivät arpaa ja arpa lankesi Mattiakselle. Vastaavanlaisesta menettelystä ei tämän jälkeen kerrota, joten voitaneen päätellä, että helluntai toi myös Hengen antaman selvän johdatuksen - ilman arpaa.
"Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla" (2:1). Helluntaipäivä oli viideskymmenes päivä pääsiäisestä. Opetuslapset olivat muun kansan tavoin kokoontuneet yhteen. Todennäköisesti he rukoilivat tuolloinkin yksissä tuumin - odotellen. Jumalan antama rukousvastaus oli sanoin kuvaamaton. Isä täytti antamansa lupauksen Pyhästä Hengestä, joka annettiin rajun tuulenpuuskan tavoin, ikään kuin tulisien kielien laskeutuessa. Opetuslapset täyttyivät Pyhällä Hengellä ja he alkoivat puhua kielillä.
"Helluntaipäivä" oli alkanut profeetallisessa merkityksessään ja vaikuttaisi Kristuksen paluuseen saakka.
Alkuseurakunta oli kasvanut jo tuhansia ihmisiä käsittäväksi uskovien joukoksi, joka pysyi "apostolien opetuksessa, keskinäisessä yhteydessä, leivän murtamisessa ja rukouksissa" (2:42). Pyhä Henki vaikutti sekä opettajissa että oppilaissa - heidän yhteydessään sekä toisiinsa että Jeesukseen. Pyhä Henki vaikutti myös heidän rakkausaterioissaan ja rukouselämässään. Hengen vaikuttamaa seurakuntaelämää seurasi luonnollisesti se, että "he ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja Herra lisäsi heidän joukkoonsa joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen" (2:47). Kerrataanpa: Sanan opetus, keskinäinen yhteys, ehtoollisen vietto ja rukous, joita seurasi ylistys Jumalalle ja kansansuosio, joita puolestaan seurasi herätys, jolloin ihmisiä tuli uskoon joka päivä. Mielestäni tuohon alkuseurakunnan käyttämään taivaallista alkuperää olevaan "kaavaan" kannattaisi paneutua enemmän tänäkin päivänä, Uskon nimittäin, ettei sen teho ole muuttunut sitten alkuseurakunnan päivien.
Kauniinportin ihme ja sitä seuranneet tapahtumat sisältävät oikeastaan kaikki jäsentelyni osa-alueet: rukoukset omasta ja toisten puolesta sekä kiitos- ja ylistysrukoukset. "Pietari ja Johannes olivat menossa temppeliin rukoushetkellä, yhdeksännellä tunnilla" (3:1). Tämä tarkoittaa sitä, että he olivat menossa viettämään omaa säännöllistä rukoushetkeään, joka pii juutalainen sekä ajaltaan että paikaltaan ja todennäköisesti hyvin paljon myös tavaltaan. Temppeliin mennessään apostolit kohtasivat almua pyytävän ramman miehen - ties monennenko kerran. Mutta nyt apostolit eivät marssineetkaan kerjäläisen ohi, vaan pysähtyivät katsomaan häntä. Miehen odottaessa almuaan Pietari sanoikin: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan: Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä, nouse ja kävele" (3:6). Pietari rukoili toisen puolesta, käski tämän parantua Jeesuksen nimessä. Tilanne vaati Pietarilta Pyhän Hengen antamaa uskoa, kun hän ryhtyi syntymästään saakka rampana ollutta miestä käskemään ja nostamaan ylös. Tilannetta seurasi yleiset kiitos- ja ylistysrukoukset, kun rampa mies "hypähti pystyyn, seisoi ja käveli, ja hän meni heidän kanssaan temppeliin kävellen, hypellen ja ylistäen Jumalaa. Koko kansanjoukko näki hänen kävelevän ja ylistävän Jumalaa" (3:8,9). Kauniin portin luona tapahtui eräänlainen "rukousketjureaktio", jossa rukoukset ja niitä seuranneet tapahtumat toimivat katalysaattorin tavoin. Apostolit olivat menossa rukoilemaan omia rukouksiaan kohdatessaan tarpeen rukoilla toisen puolesta. He rukoilivat toisen puolesta ja rukousvastaus tuli välittömästi, jota seurasi kiitos ja ylistys Jumalalle. Ihmisten kokoontuessa Salomon pylväskäytävään ihmettelemään ja hämmästelemään tapahtunutta, Pietari piti heille parannussaarnan. Suuressa neuvostossa parantumisihme sen enempää kuin saarnakaan eivät saaneet aikaan kiitosta ja ylistystä, vaan kateutta. Joten herätyskokousta seurasi Pietarin ja Johanneksen pidätys ja kuulustelu, mutta "kansan tähden he eivät keksineet, miten rangaista heitä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa siitä, mitä oli tapahtunut" (4:21).
Päästyään vapaiksi apostolit menivät seurakunnan luo, joka oli luultavasti kokoontunut rukoilemaan pidätettyjen puolesta. Kuultuaan apostolien tilannekatsauksen "he yksimielisesti korottivat äänensä Jumalan puoleen" (4:24). Rukouksessaan seurakunta ilmaisi ensin luottamustaan Jumalan kaikkivaltiuteen ja kaikkitietävyyteen. Sen jälkeen seurakunta esitti rukouksen omasta puolestaan, jossa he pyysivät rohkeutta julistaa Sanaa ja, että Herra vahvistaisi Sanansa parantamalla sairaita ja tekemällä tunnustekoja ja ihmeitä. "Kun he olivat rukoilleet, vavahteli paikka, jossa he olivat koolla, ja he kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä, ja he puhuivat rohkeasti Jumalan sanaa" (4:31). Kaikkivaltias Jumala vastasi heidän pyyntöönsä voimasta hyvin konkreettisesti - koko paikka tärisi. Vavahtelua tärkeämpää oli kuitenkin se, että uskovat täyttyivät Pyhällä Hengellä saaden voimaa ja rohkeutta julistaa Jumalan sanaa.
Seurakunnan kasvaessa syntyi nurinaa ja epäsopua hellenistien ja heprealaisten kesken.
Tyytymättömyyden aiheena oli avustusten jakamisesta syntynyt erimielisyys. Apostolit kutsuivat seurakunnan koolle ja käskivät valita keskuudestaan seitsemän diakonia hoitamaan avustusten jakamista tahtoen itse "pysyä rukouksessa ja sanan palveluksessa" (6:4). Tässä rukous tarkoittaa rukousta omasta puolesta, rukousta saada voima sananjulistukseen, sanan palvelukseen. Rukous ja sanassa palveleminen kuuluivat erottamattomasti yhteen ja kuuluvat yhteen edelleenkin. Seurakuntalaisten valittua diakonit "nämä tuotiin apostolien eteen, ja apostolit rukoilivat ja panivat kätensä heidän päälleen" (6:6). Apostolit siis rukoilivat valittujen puolesta, siunasivat heidät tehtäväänsä. Kätten päällepanemisella apostolit siis siirsivät omaa Kristukselta saamaansa valtuutusta ja tehtävää diakoneille vahvistaen valinnan.
Stefanoksen pidettyä satuttavan saarnansa Suurelle neuvostolle, sen jäsenet, kieltäytyen kuulemasta yhtään enempää, ryntäsivät yhdessä hänen kimppuunsa ja raastoivat hänet ulos kaupungista kivittäen häntä. "Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili- Herra Jeesus, ota minun henkeni.' Lyyhistyen polvilleen hän huusi kovalla äänellä:'Herra, älä lue syyksi tätä syntiä! 'Sen sanottuaan hän nukkui pois" (7:59,60). Stefanoksen rukouksessa oli kaksi rukousaihetta: ensiksi rukous omasta puolesta ja sitten rukous toisten puolesta. Lynkkauksen lähestyessä loppuaan Stefanos jätti henkensä Jeesuksen haltuun ja rukoili vielä nopeasti lynkkaajiensa puolesta ennen kuin kuolettava kivi osui. Stefanoksen viimeisellä rukouksella oli hätkähdyttävä yhtäläisyys hänen Mestarinsa rukoukseen ristillä ennen kuolemaansa.
Etiopialainen hoviherra oli kansansa keskuudessa mahtava mies, mutta Jumalan edessä hän varmaankin koki mitättömyyttä - hän oli eunukki. Kuitenkin jumalaapelkäävänä "hän oli tullut Jerusalemiin rukoilemaan" (8:27). Hoviherra sai nöyrille rukouksilleeen vastauksen jo kotimatkalla Pyhän Hengen lähettäessä Filippoksen opettamaan hänelle kirjoituksia ja julistamaan hänelle evankeliumia. Hoviherran uskoessa evankeliumin Filippos kastoi hänet ja hoviherra "jatkoi matkaansa iloiten" (8:39), kiitellen ja ylistellen Herraa.
Myös Pietarin ja Korneliuksen kohtaamisessa ja sitä seuranneissa tapahtumissa oli rukouksilla hyvin suuri merkitys. Kornelius, sadanpäällikkö, oli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, joka "antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa" (10:2). Kun Kornelius oli viettämässä säännöllistä rukoushetkeään, enkeli ilmestyi näyssä ja hänen kysellessä, enkeli "sanoi hänelle: 'Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet muistiin Jumalan edessä" (10:4). Myöhemmin Kornelius kertoi Pietarille samaisista tapahtumista (10:30,31). Kornelius lähetti saamiensa ohjeiden mukaan miehiä Joppeen. "Seuraavana päivänä, kun he olivat matkalla ja lähestyivät kaupunkia, Pietari nousi kuudennen tunnin vaiheilla katolle rukoilemaan" (10:9). Pietari noudatti siis juutalaisia rukousaikoja, mutta käydystä keskustelusta Jumalan kanssa ilmeni, että hän noudatti edelleen myös juutalaisia puhtaussääntöjä. Rukousta seurasi, että Pietari joutui hurmoksiin, ekstaasiin, jolloin Herra näytti Pietarille näkyjä ja opetti uusia puhtaussääntöjä. Myöhemmin Pietarin joutuessa tekemään selontekoa toiminnastaan juutalaiskristityille, hän kertasi seikkaperäisesti Joppen rukoustaan ja sitä seuranneita tapahtumia (11:5) sekä niiden merkitystä. Pietarin ja Korneliuksen hurskautta, rukousta ja kuuliaisuutta seurasi kiitos ja ylistys Jumalalle sekä pakanoiden (10:46) että juutalaisten keskuudessa (11:18). Molempien miesten kohdalla voidaan havaita säännöllisen rukouselämän vaikutukset siihen, kuinka Jumala voi ilmestyä, opettaa ja johdattaa juuri rukouksen synnyttämän, kaksisuuntaisen yhteyden kautta.
RUKOUS TOISTEN PUOLESTA
Rukous toisten puolesta keskittyy toisten tarpeisiin, joka voi olla esirukousta ja pyyntöä toisten puolesta, toisten siunaamista sekä yhteyttä. Esirukous on tärkeää, pyhää palvelua lähimmäisten hyväksi. Rukous omasta puolesta -jaksossa tarkastelin myös rukousta toisten puolesta mm. Kauniin portin tapahtumien, diakonien valinnan sekä Stefanoksen yhteydessä, mutta mitä muuta Apostolien teot opettaa rukouksesta toisten puolesta?
Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat, että Samariassa oli herätystä ja ihmisiä tuli uskoon, he lähettivät sinne Pietarin ja Johanneksen tarkistamaan tilannetta. Apostolit olivat ehkä jo Jerusalemissa kuulleet, etteivät Samarian kristityt olleet saaneet Pyhää Henkeä. Ehkä apostolit kuulivat sen vasta Samariassa, joka tapauksessa "perille tultuaan nämä rukoilivat heidän puolestaan, että he saisivat Pyhän Hengen... Sitten apostolit panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen" (8:15,17). Ilmeisesti juuri apostoleilla oli tämä armoitgs, koska Paavalin ollessa Efesoksessa Apostolien teoissa kerrotaan, että "kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päälleen Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja profetoivat" (19:6). Helluntaitradition mukaan myös Samarian uskovat puhuivat kielillä täyttyessään Pyhällä Hengellä, joka voidaankin päätellä tekstistä aika ilmeisenä. Nykyisin toivoisi, että uskovat janoaisivat enemmän Pyhällä Hengellä täyttymistä, aina uudelleen ja uudelleen, ja rukoilisivat toistensa puolesta tässä asiassa - raittiisti.
Simonin tahtoessa ostaa rahalla apostoleilla olevan armoituksen, Pietari kehotti häntä tekemään parannuksen ja rukoilemaan Herraa saadakseen anteeksi (8:22). "Simon vastasi: "Rukoilkaa puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään siitä, mitä sanoitte" (8:24). Pietari kertoi pelastuksen edellytykset noidalle, joka pyytää esirukousta puolestaan. Luukas ei kerro, että rukoiliko apostolit hänen puolestaan sen enempää kuin sitäkään, että tekikö noita Simon todellisen parannuksen.
Jeesus oli ilmestynyt kolme päivää sitten Saulukselle ja hänet oli viety Damaskokseen. Siellä oli myös Ananias-niminen opetuslapsi, jolle Herra ilmestyi näyssä kehottaen menemään Suorallekadulle Saulus-nimisen miehen luo. Tämä mies oli kuulemma rukoilemassa ja oli puolestaan nähnyt näyssä Ananiaksen "tulevan ja panevan kätensä hänen päälleen, että hän saisi näkönsä" (9:11,12). Ensin Ananias vastusteli, mutta sitten hän lähti. "Hän meni siihen taloon, pani molemmat kätensä Sauluksen päälle ja sanoi: 'Saul, veljeni! Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota kuljit. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhällä Hengellä" (9:17). Ja Herra vastasi rukoukseen - olihan rukousaihe ja -tapakin Hänen itsensä suunnittelema ja antama.
Joppessa sairastui ja kuoli Tabita-niminen opetuslapsi, jolloin opetuslapset kutsuivat Pietarin paikalle. Mennessään yläsaliin, jossa vainaja oli "Pietari ajoi kaikki ulos, polvistui ja rukoili. Sitten hän kääntyi ruumiiseen päin ja sanoi: 'Tabita, nouse ylös! "Tämä avasi silmänsä, ja nähdessään Pietarin hän nousi istumaan" (9:40). Tekstistä ei käy ilmi, mitä Pietarin rukous sisälsi, mutta mitä ilmeisimmin se oli rukous toisen ihmisen puolesta. Rukouksesta teki erikoisen seikka, että rukouksen kohde oli kuollut ja se, että siinä pyydettiin kuolleista herättämistä. Jumala vastasi Pietarin rukoukseen herättäen Tabitan henkiin. Luultavasti tätäkin tapausta seurasi kiitos- ja ylistysrukouskokous.
Herodes oli vasta mestauttanut miekalla Jaakobin, kun hän vangitutti Pietarinkin. "Niin siis Pietaria pidettiin vankilassa, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan" (12:5). Esirukousta parhaimmasta päästä, kun koko seurakunta rukoili jatkuvasti, hellittämättä Pietarin vapauttamisen puolesta. Seuraavana yönä Herra vastasi rukouksiin vapauttamalla Pietarin, jolloin hän meni kolkuttelemaan Marian talon porttia. "Siellä oli monta koolla rukoilemassa" (12:12). Vaikka huolestuneet seurakuntalaiset olivat kokoontuneet luultavasti useampaankin kotiin rukoilemaan, ainakin tämän yörukouskokouksen vetäjillä tuntui olevan vaikeuksia uskoa rukousvastauksen kolkuttelevan heidän nurkkapieliään.
Antiokian seurakunnassa lähetystyö alkoi toden teolla, kun "heidän palvellessaan Herraa ja paastotessaan Pyhä Henki sanoi: 'Erottakaa minulle Barnabas ja Saulus siihen työhön, johon olen heidät kutsunut.' Silloin he paastosivat ja rukoilivat, panivat kätensä heidän päälleen ja antoivat heidän mennä" (13.2 3) Tässä jaksossa havaitaan rukouksen ja paaston kuuluvan yhtenä osana seurakunnan ja myös yksilöuskovan rukouselämään. Seurakuntalaiset jatkoivat rukoustaan ja paastoaan edelleen, vaikka Jumala jo puhui heille. Lisäksi he siunasivat lähettinsä matkaan kätten päällepanemisen kautta. Lähetysmatkallaan Barnabas ja Paavali menettelevät samoin valittuaan "kuhunkin seurakuntaan vanhimmat, he rukoillen ja paastoten jättivät heidät Herran haltuun, johon nämä nyt uskoivat" (14:23).
Miletoksessa, Paavalin pidettyä lähtöpuheensa Efesoksen seurakunnan vanhimmille, "hän polvistui ja rukoili heidän kaikkien kanssa" (20:36). Haikeassa lähtörukouksessa, kontrastina yhteys, rukoiltiin varmaankin puolin ja toisin, niin lähtijän kuin jäävienkin puolesta. Samankaltaisesta lähtörukouksesta oli kysymys, kun Paavali ja Luukas tekivät lähtöä meren rannalla Tyroksesta (21:5).
Pelastuttuaan haaksirikosta Maltan saarelle Paavali tapasi Publius-nimisen miehen. "Publiuksen isä makasi kuumeessa ja punataudin vaivaamana. Paavali meni hänen luokseen, rukoili ja pani kätensä hänen päälleen parantaen hänet (28:8). Voi kuinka yksinkertaista ja helppoa: meni, rukoili ja paransi? Miksei enää nykyisin? Jumala on sama! Poika on sama! Pyhä Henki on sama! Mutta olisiko rukoilijoissa ja rukoustottumuksissa eroja?
KIITOS- JA YLISTYSRUKOUS
Kiitosrukous ja ylistysrukous eivät ole samanlaisia, vaikka ne saattavat mennä sisällöllisesti ja ajallisesti päällekkäin. Kiitosrukous sisältää rukoilijan kiitollisuutta kaikesta saadusta. Se on ihmisen kiitosta Jumalalle rukousvastauksista, Hänen avustaan ja lahjoistaan. Ylistysrukous on kaikkein ylevintä rukousta. Siinä ei pyydellä jotakin, eikä edes kiitellä jo saadusta. Ylistysrukous on Jumalan kunnioittamista ja korottamista sellaisena kuin Hän on. Rukous omasta puolesta sekä rukous toisten puolesta -jaksoissa on usein kiitosta ja ylistystä, mutta mitä muuta Apostolien teot opettaa kiitos- ja ylistysrukouksesta?
Pisidian Antiokiassa, lähes koko kaupungin kokoontuessa kuulemaan Herran sanaa, Paavali ja Barnabas julistivat heille evankeliumia. "Sen kuullessaan pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa, ja he tulivat uskoon ... Ja Herran sanaa levitettiin koko siihen maakuntaan" (13:48,49). Vastaanotettua Herran sanaa seurasi aina iloja ylistys, ja kuten Pisidiassakin, evankeliumin leviäminen. Apostolit joutuivat tosin lähtemään käpälämäkeen, mutta uudet kristityt täyttyivät ilolla ja Pyhällä Hengellä (13:52).
Filippissä, Paavalin ajettua orjatytöstä tietäjähengen, Paavali ja Silas oli otettu kiinni, ruoskittu ja heitetty vankilaan. "Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja lauloivat ylistystä Jumalalle, ja vangit kuuntelivat heitä. Yhtäkkiä tuli ankara maanjäristys, niin että vankilan . perustukset järkkyivät. Samassa aukesivat kaikki ovet ja kaikkien kahleet irtosivat" (16:25,26). Pimeimpään ja iljettävimpään vankityrmään ja jalkapuuhun teljettynä, ruoskinnasta tuskaisina apostolit alkoivat pitää yörukouskokousta rukoillen ja ylistäen Jumalaa. Jumala vastasi heidän rukoukseensa maanjäristyksellä, avaten ovet ja irrottaen kahleet. Kuinka kaikki tarkkaan ottaen tapahtui, sitä ei kerrota, mutta selvää oli, että Jumala oli vapauttamisen takana. Tapauksessa näemme oivan esimerkin rukouksen ja ylistyksen merkityksestä ja vaikutuksesta pahimmassakin ahdingossa.
Efesoksessa ylipapin seitsemän poikaa olivat saaneet selkäänsä pahalta hengeltä, joka oli sanonut tuntevansa Jeesuksen ja tietävänsä myös Paavalin. "Tämä tuli kaikkien Efesoksessa asuvien juutalaisten ja kreikkalaisten tietoon, ja pelko valtasi heidät kaikki, ja Herran Jeesuksen nimeä ylistettiin suuresti" (19:17). Tieto siitä, että pahat hengetkin tunnustivat Jeesuksen, sai aikaan kunnioitusta ja ylistystä Jumalalle.
Paavali, oltuaan viisi vuotta poissa, antoi selontekonsa Jerusalemin vanhimmille, mitä Jumala oli tehnyt hänen kauttaan pakanoiden keskuudessa. "Sen kuultuaan he ylistivät Jumalaa..." (21:20). Jerusalemin vanhimmisto ylisti Jumalaa evankeliumin voittokulusta, mutta varmasti he veljesyhteisönä antoivat täyden tunnustuksen myös Paavalille.
Roomaan matkatessaan, laivan ajelehdittua neljättätoista päivää myrskyssä, Paavali kehotti kaikkia laivalla olijoita syömään voidakseen pelastua. Kehotettuaan "hän otti leivän, kiitti Jumalaa kaikkien nähden, mursi ja rupesi syömään" (27:35). Paavali tahtoi omalla esimerkillä ja kristillisellä ateriayhteydellä rohkaista matkakumppaneitaan syömään, mutta myös luottamaan Jumalaan hädän keskellä. Saavuttuaan Roomaan, nähdessään vastaan tulleet veljet "Paavali kiitti Jumalaa ja sai rohkeutta" (28:15). Paavali oli varmasti peloissaan saapuessaan Roomaan, mutta muiden uskovien näkeminen rohkaisi häntä.
YHTEENVETO
Kuten olemme havainneet, Apostolien teot, oikeastaan Pyhän Hengen teot, opettaa hyvin paljon rukouksesta. Pyhä Henki on rukouksen Henki. Jatketaan rohkeasti rukousta! Rukoillaan omasta sekä toisten puolesta! Kiitellään ja ylistellään Jumalaa!